Alueelle tuodaan kaupungin busseja, ja meidät ohjataan niihin. Bussimme johtajana toimiva ylikonstaapeli kiertää ottamassa kaikilta paperille ylös nimemme, osoitteemme, lähiomaistemme tiedot ja veriryhmämme. Bussin valtaa pelon ilmapiiri. Osa itkee. Itse pysyn rauhallisena. En tiedä yhtään mitä on vastassa, mutta olen valmis vastaanottamaan sen.
Kun Jorma Huttunen lähti Kirkkonummelta suureen maailmaan, hän osasi tuskin aavistaakaan, että löytäisi itsensä keskeltä yhtä ihmiskunnan suurimmista tragedioista. Huttunen työskenteli NYPD:ssä eli New Yorkin poliisissa 20 vuotta, ja tässä kirjassa hän kertoo kokemuksistaan. Elokuvamaailman glamourin alta paljastuu väkivaltaa, huumeita ja eriarvoisuutta. Tätä todellisuutta Huttunen tarkastelee kahden kulttuurin välissä.
Lisäksi kirja on läpileikkaus amerikkalaisen poliisin julkisuuskuvan muutoksesta aina WTC-iskujen sankaruudesta Black Lives Matter -liikkeen synnyttämään virkavallan vastaiseen vihaan.
Kaiken keskellä Huttunen on muistanut sydämessään NYPD:n moton: Fidelis ad mortem – Uskollinen kuolemaan saakka.
Kirjan toinen kirjoittaja Moona Laakso on vapaa toimittaja ja tietokirjailija. Häneltä on ilmestynyt useita menestyneitä teoksia.
- Kustantaja / Valmistaja Deadline Kustannus
- ISBN 9789524070676
- Tuotekoodi 9789524070676
- Alanimike Suomalainen poliisina NYPD:ssä
- Kirjoittajat Jorma Huttunen; Moona Laakso
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Elämäkerrat: yleinen; Muistelmat; Poliisi ja turvallisuuspalvelut
- Ilmestymispäivä 15.08.2025
- Vuosi 2025
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Kirjastoluokka 99.1
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Deadline Kustannus, Eerikinkatu 1 (liikehuoneisto 1), 00180, Helsinki
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.