Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa keskittyy yrittäjyyteen ja liiketoiminnan kehittämiseen erityisesti pientoimijan näkökulmasta. Se tarjoaa konkreettisia työkaluja liikeidean kirkastamiseen, oman osaamisen sanoittamiseen, hinnoitteluun, yritysmuodon valintaan ja brändin rakentamiseen – kaikki käytännön esimerkkien ja kirjoittajan omien kokemusten kautta. Tieto ei ole teoreettista, vaan perustuu lähes 20 vuoden yrittäjätaipaleeseen ja yli 25 vuoden kokemukseen muoti- ja tekstiilialalta. Mukana on myös varoittavia esimerkkejä, jotka auttavat lukijaa välttämään yleisimpiä karikoita ja löytämään oman kestävän polkunsa yrittäjänä.
Kirjan toinen osa vie lukijan syvälle neuleiden ja neulosten maailmaan. Siinä keskitytään konkreettiseen tekemiseen: tarjolla on inspiroivia ideoita, ohjeita ja esimerkkejä siitä, kuinka käytetyistä neuleista ja ylijäämäneuloksista voi syntyä uusia, uniikkeja tuotteita. Osio kannustaa kokeilemaan, soveltamaan ja tekemään itse – avoimen jakamisen hengessä.
Kirjan kirjoittaja, Paula Malleus, on yksi Suomen upcycling-pioneereista ja arvostettu kestävän muodin edistäjä. Hän on toiminut kouluttajana, valmentajana ja sparrannut lukuisia alan opiskelijoita ja toimijoita kehittämään omaa osaamistaan ja liiketoimintaansa. Hänen työssään yhdistyvät vahva arvopohja, luova näkemys ja liiketoiminnan realismi – juuri se yhdistelmä, jota tämän päivän vastuullinen yrittäjyys kaipaa.
- Kustantaja / Valmistaja Basam Books
- ISBN 9789523795068
- Tuotekoodi 9789523795068
- Kirjoittajat Paula Malleus
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Kestävä kehitys; Neulonta
- Ilmestymispäivä 15.09.2025
- Vuosi 2025
- Tuoteryhmä Urheilu, harrasteet
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 150
- Avainsanat vaatteet; tekstiiliteollisuus; kuluttaminen; kierrätys
- Kirjastoluokka 65.4
- Pituus (mm) 245
- Leveys (mm) 170
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Basam Books Oy, Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy, 00180, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.