Kahdeskymmenesensimmäinen NUMA-seikkailu kohoaa siivilleen jättiläismäisen ilmalaivan vanavedessä.
Karibianmerellä ajelehtivan rahtialuksen hätäsignaali keskeyttää NUMAn meriharjoitukset. Kurt Austin ja Joe Zavala löytävät laivan kapteenin henkitoreissaan, tyhjä haulikko kädessään. Eloonjäänyt miehistö kärsii oudoista harhoista ja kertoo nähneensä taivaalla salaperäisiä valoja. Pian paljastuu, että kyse on massiivisesta, huippumodernista ilmalaivasta. Kurtin ja Joen on soluttauduttava taivaita halkovaan alukseen ja estettävä kauhistuttava tuho.
Clive Cussler (1931–2020) kirjoitti elämänsä aikana yli 80 teosta, joita on myyty toistasataa miljoonaa yli sadassa eri maassa. Dirk Pitt-, NUMA- ja Isaac Bell -sarjat ovat supersuosittuja Suomessakin. Cussler oli tunnettu myös meriarkeologina, syvänmerentutkijana ja klassikkoautojen keräilijänä. Alun perin lentäjäksi ja lakimieheksi valmistunut Graham Brown on kirjoittanut jo lukuisia NUMA-seikkailuita.
”Kuvittele mielessäsi Empire State Buildingia suurempi zeppeliini, joka laskeutuu ’höyhentäkin kevyemmin’ ja joka on kuin ’taivaan tyrskyjä kyntävä maailmanluokan risteilijä’. – – Tarjolla on lievästi sanottuna huimaa jännitystä.” – Kirkus Reviews
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510515808
- Tuotekoodi 9789510515808
- Kirjoittajat Clive Cussler
- Kääntäjät Jorma-Veikko Sappinen
- Kannen suunnittelijat Mike Heath
- Sarja NUMA
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Vakoilukirjallisuus; Teknotrillerit; Meriseikkailut / merikirjallisuus; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 05.06.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä E-kirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU; JA
- Avainsanat terrorismi; uhat; verkkohyökkäykset; hakkerit; tiedemiehet; sukellusveneet; panttivangit; kyberturvallisuus; laivakaappaukset
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Condor’s Fury
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 3.0
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- Sivumäärä (Kovakantinen) 440
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.