Tulikukkien aika aloittaa Sarah Larkin toisen Uuteen-Seelantiin sijoittuvan historiallisen sukusaagan, jonka ihmiskohtalot jättävät unohtumattoman jäljen lukijan sydämeen
Vuonna 1837 muutto Saksasta pieneen uusiseelantilaiseen kalastajakylään tarjoaa Ida Langen perheelle mahdollisuuden rakentaa parempi tulevaisuus. Tiukan uskonnollisessa yhteisössä kasvaneen Idan sydän kaipaa köyhää työläispoikaa, jonka hän on tuntenut lapsuudestaan saakka, mutta nyt Ida on ansassa isänsä valitseman miehen kanssa.
Uudessa-Seelannissa kasvaneelle Catille elämä siirtokunnassa ei ole ollut helppoa, mutta onni vaikuttaa kääntyvän, kun hän päätyy maorikansan adoptoimaksi. Cat kuitenkin karkotetaan, kun hän haastaa heimon perinteet, ja hänellä ei ole taaskaan muuta vaihtoehtoa kuin ottaa tulevaisuutensa ohjat omiin käsiinsä.
Kun kohtalo tuo Idan ja Catin yhteen, he tunnistavat toisissaan henkisen yhteyden, jonka pohjalta kasvaa ystävyys. Sitä eivät murra kauniin mutta armottoman luonnon haasteet, menneisyyden uhat tai sydänsurut. He löytävät oman voimansa ja sinnikkyytensä, ja heidän matkansa on vasta alussa.
Sarah Larkin Tulikukka-sukusaaga on unohtumaton kertomus kahdesta sinnikkäästä naisesta, jotka etsivät omaa tietään 1800-luvun Uudessa-Seelannissa.
- Kustantaja / Valmistaja Bazar
- ISBN 9789523765238
- Tuotekoodi 9789523765238
- Kirjoittajat Sarah Lark
- Kääntäjät Sanna van Leeuwen
- Kannen suunnittelijat Timo Numminen
- Sarja Tulikukka
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Saksa
- Thema-luokitus Sukuromaanit; Historialliset romaanit; Kerronnallinen aihe: kehityskertomukset; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 22.03.2024
- Vuosi 2024
- Painos 1
- Tuoteryhmä Historialliset romaanit
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU; HI
- Sivumäärä 973
- Avainsanat naiset; ystävyys; 1800-luku; uskonnolliset yhteisöt; heimot; siirtokunnat; maorit; sarjan ensimmäinen osa; uusi-seelanti
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Die Zeit der Feuerblüten
- Pituus (mm) 221
- Leveys (mm) 144
- Korkeus (mm) 63
- Paino (g) 980
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Bazar Kustannus, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.