”Ei ole enää tunteja tai päiviä, joilla mitata aikaa. Tästä eteenpäin on vain joskus myöhemmin koittavia hetkiä. Ei päivien valoa, ei liioin yön pimeyttä. On vain minä ja suruni tässä hiljaisessa talossa.”
Hirvittävän menetyksen kokenut Amande pakenee armottoman kirkasta kesää kauas Auvergnen maaseudulle saadakseen surra rauhassa. Sattuman kautta hän kuitenkin kiinnostuu pihan villiintyneestä puutarhasta ja uskaltautuu tutkimaan sitä. Kun vuodenajat vaihtuvat ja puutarha vähitellen elpyy, myös Amande päästää kuin varkain taas toiset ihmiset, valon ja ilon osaksi elämäänsä.
Toivoa versovat päivät on sykähdyttävä kertomus luonnon parantavasta voimasta ja siitä, kuinka joskus on pysähdyttävä pystyäkseen jatkamaan eteenpäin.
Mélissa Da Costa (s. 1990) kasvoi Ranskan maaseudulla ja haaveili kirjailijan urasta jo lapsena. Hän on opiskellut kauppatieteitä ja työskennellyt viestintäalalla. Kun kustantaja löysi Kaikki taivaan sini -kirjan omakustanteiden sivustolta, Da Costan elämä mullistui. Sen jälkeen hän on noussut Ranskan suosituimpien kirjailijoiden joukkoon, ja vuonna 2023 hänen kirjojaan myytiin Ranskassa jo yhteensä yli miljoona kappaletta. Myös Suomessa Kaikki taivaan sini on valloittanut lukijoiden sydämet, ja siitä tuli heti ilmestymisen jälkeen myyntimenestys.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520450809
- Tuotekoodi 9789520450809
- Kirjoittajat Mélissa Da Costa
- Kääntäjät Saana Rusi
- Kannen suunnittelijat Eevaliina Rusanen
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Ranska
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus; Kerronnallinen aihe: rakkaus ja ihmissuhteet; Kerronnallinen aihe: kuolema, suru, menetys; Kerronnallinen aihe: psykologinen ja tunne-elämä; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 03.02.2025
- Vuosi 2025
- Painos 3 (3. p)
- Tuoteryhmä Muut kaunokirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 282
- Avainsanat voimaantuminen; luonto; suru; puutarhat; eristäytyminen
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Les lendemains
- Pituus (mm) 221
- Leveys (mm) 144
- Korkeus (mm) 21
- Paino (g) 381
- Lyhyt koodi 1559781
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.