Unto Parvilahden elämänlanka oli katkeamispisteessä moneen kertaan ja monessa ilmansuunnassa. Punikin pojan lapsuutta kehysti veljessodan kauheudet ja puute. Nälkä istui työlaisperheen ruokapöydän päässä vakiovieraana.
1930-luvulla Parvilahdesta kasvoi kansallissosialisti ja Hitlerin Kolmannen valtakunnan ihailija. Samaan aikaan Etsivä keskuspoliisi epäili häntä neuvosto- agentiksi. Talvisota meni siivillä ilmavalokuvaajana Suomenlahdella. Välirauhan aikana Parvilahti ilmoittautui vapaaehtoiseksi SS-mieheksi sotimaan Saksan asejoukoissa itärintamalla, haavoittui ja pestattiin suomalaisten SS-miesten yhdystoimiston vetäjäksi Berliiniin. Nyt häntä epäiltiin Gestapon vakoilijaksi.
Epäilyt veivät hänet turvasäilöön Katajanokan vankilaan, sieltä hänet pakotettiin lähtemään ilman oikeudenkäyntiä ja syytettä lennolle Moskovaan. Sieltä matka jatkui vankileirien saaristoon jäätyneeseen helvettiin kymmeneksi vuodeksi pakkotyöleireille. Tästäkin SS-mies selvisi, vaikka kantoi tatuoitua SS-miesten veriryhmätunnusta kainalossaan.
Parvilahti kirjoitti palattuaan kotimaahan kokemuksistaan menestyskirjan, josta maine ja pankkitili kasvoivat. Valtioltakin tuli miljoonakorvaus Stalinille menetetyistä vuosista. Epäinhimillinen leirielämä vei sisukkaan miehen terveyden ja edessä oli pakkomuutto Espanjan auringon alle Malagaan 1960-luvun alussa. Siellä paljon kärsinyt ja nähnyt sydän sanoi itsensä irti ja Parvilahden elämänlanka katkesi. Ilmaan jäi monia kysymyksiä: KUKA OLI UNTO PARVILAHTI?
- Kustantaja / Valmistaja Readme.fi
- ISBN 9789524160964
- Tuotekoodi 9789524160964
- Kirjoittajat Seppo Konttinen; Kari Vitie
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Elämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen; Kootut elämäkerrat; Toinen maailmansota
- Ilmestymispäivä 02.07.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 248
- Avainsanat sotahistoria; ss-joukot
- Kirjastoluokka 99.1
- Pituus (mm) 217
- Leveys (mm) 155
- Korkeus (mm) 27
- Paino (g) 632
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Ylivetokannet; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Readme.fi, Korkeavuorenkatu 37, 00130, Helsinki
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.