Minustako mestaripaistaja? – Kirja on Pizzan-paistajien rakkaudella laatima teos, joka antaa käytännönläheisiä vinkkejä jokaiselle, joka haluaa kehittyä taitavaksi pizzakokiksi.
Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisella tavalla oppimispolku keittiön sähköuunia käyttävästä oppi-pojasta ensin pizzakisälliksi ja lopulta mestaripais-tajaksi.
Kirjassa esitellään maukkaan pizzataikinan salat, tomaattisoseen valmistaminen sekä juustojen ja muiden raaka-aineiden käyttö herkullisen pizzan valmistuksessa. Lisäksi oman tilansa saavat pizzanpaistamisessa tarvittavat välineet ja erilaiset pizzauunit.
Koska kyseessä on ruokakirja, sisällytimme siihen myös paljon äärimmäisen herkullisia reseptejä. Tärkeimpien klassikoiden lisäksi kirjassa esitellään myös uudempia ja erikoisempia ohjeita, jotka on huolellisesti valikoitu Pizzanpaistajat-yhteisön gastronomisesta ilotulituksesta.
Pizzasta on tunnetusti moneksi ja kirjassa esitelläänkin kaikki tärkeimmät pizzatyylit, mm. napolilainen ja roo-malainen pizza, levypizzat ja amerikkalaiset tyylisuunnat aina Detroitista New Yorkiin.Tiedonjanoisille on kirjaan koostettu myös katsaus Pizzanpaistajat-yhteisön syntymiseen sekä pizzan historiaan Italiassa ja Suomessa.
Tämä teos on sekä herkuttelijoille että herkkujen valmistajille. Jos rakastat pizzaa, tämä kirja on juuri sinulle. Ja luettuasi kirjan tulet todennäköisesti nauttimaan pizzasta vieläkin enemmän!
- Kustantaja / Valmistaja Readme.fi
- ISBN 9789523735804
- Tuotekoodi 9789523735804
- Kirjoittajat Pizzanpaistajat
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Ruoanlaitto ja reseptit
- Ilmestymispäivä 10.04.2023
- Vuosi 2023
- Painos 3 (3. laaj. p)
- Tuoteryhmä Keittokirjat, sisustus
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 419
- Avainsanat ruoanvalmistus; pizzat; Italia; ruokakulttuuri; ruokaperinne
- Kirjastoluokka 68.2
- Pituus (mm) 257
- Leveys (mm) 209
- Korkeus (mm) 37
- Paino (g) 1482
- Lyhyt koodi 2980421
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Readme.fi, Korkeavuorenkatu 37, 00130, Helsinki
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.