Sinfonisesti soiva kertomus ihmisistä hajoavan Neuvostoliiton ja uuden Venäjän välissä. ”Sille, joka haluaa ymmärtää nyky-Venäjää, Neuvostoihmisen loppu on välttämätöntä luettavaa.” Newsday
”Minä etsin niitä, jotka olivat kasvaneet tiukasti kiinni aatteeseen, päästäneet sen sisälleen niin ettei sitä saanut repäistyksi irti – valtiosta oli tullut heidän maailmankaikkeutensa, se oli syrjäyttänyt kaiken muun, jopa oman elämän.” Teoksessa Neuvostoihmisen loppu nobelisti Svetlana Aleksijevitš kuvaa tarkkanäköisesti kommunismin tuhon. Siinä tavalliset venäläiset kertovat, millaista elämä oli Neuvostoliiton sortuessa ja millaista on elää jättiläisen raunioista syntyneellä Venäjällä. Vuosien 1991 ja 2012 välille ajoittuvien haastattelujen kautta syntyy panoraama nyky-Venäjästä ja venäläisistä, jotka yhä kantavat mukanaan muistoja sorrosta, nälänhädästä ja joukkomurhista, mutta myös tulevaisuudenuskoa ja ylpeyttä maastaan. Tämä on kuvaus elämästä aatteen raunioilla – aatteen, joka oli niin vahva, että se kerran hallitsi kolmasosaa maailmasta. ”Laajuudeltaan ja viisaudeltaan Neuvostoihmisen loppu vertautuu Sotaan ja rauhaan.” The Wall Street Journal
Svetlana Aleksijevitš syntyi 1948 Ukrainassa mutta on asunut pitkään Minskissä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli journalistiikkaa ja työskenteli toimittajana. Kirjailijana hän on kokeillut erilaisia tyylilajeja ja päätyi lopulta ns. yhteisöromaaniin, kuvaamaan ihmistä poliittisen järjestelmän puristuksessa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520454739
- Tuotekoodi 9789520454739
- Alanimike Kun nykyhetkestä tuli second handia
- Kirjoittajat Svetlana Aleksijevitš
- Kääntäjät Vappu Orlov
- Kannen suunnittelijat Markko Taina
- Sarja Keltainen pokkari
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Venäjä
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 03.04.2023
- Vuosi 2023
- Painos 3
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 697
- Avainsanat naiset; historia; henkilöhistoria; Neuvostoliitto; Venäjä; venäläiset; sosialismi; elinolot; utopiat; neuvostoliittolaiset; neuvostovallan aika
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain T
- Uusintapainoksen pvm 08.04.2024
- Alkuperäinen nimi Vremja second hand
- Pituus (mm) 177
- Leveys (mm) 111
- Korkeus (mm) 49
- Paino (g) 364
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari; Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.