Vuoden 2022 MM-kisoissa Lionel Messi päätti maajoukkueuransa hienoimmalla mahdollisella tavalla. Luca Caiolin kirjassa supertähden tiestä jalkapallomaailman huipulle kertovat Messin itsensä lisäksi mm. hänen vanhempansa ja sukulaisensa sekä hänen monet valmentajansa.
Lionel Messi (s. 1987) on valittu maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi ennätykselliset seitsemän kertaa vuosina 2009-2021. Messiä on usein luonnehdittu kaikkien aikojen parhaaksi jalkapalloilijaksi.
Mikä sitten on tehnyt hänestä niin hyvän pelaajan? Arvaamattomuus, nopeat, spontaanit ratkaisut, kyky lukea puolustajien liikkeitä ja ennen kaikkea – rakkaus jalkapalloon.
Pitkään näytti siltä, että Messin loisteliaalta uralta jää puuttumaan kaikkein himoituin palkinto: maailmanmestaruus. Hän onnistui siinä lopulta vuoden 2022 Qatarin MM-kilpailuissa ja päätti maajoukkueuransa Argentiinan paidassa hienoimmalla mahdollisella tavalla.
Nykyään Messi edustaa ranskalaista Paris Saint-Germainia. Melkein koko uransa hän on kuitenkin pelannut Barcelonassa. Hän kärsi pienenä kasvuhäiriöstä, johon tarvittiin hormonihoitoa. Barcelona tarjoutui maksamaan hoidot sillä ehdolla, että 13-vuotias Messi siirtyy seuraan. Niinpä hän muutti isänsä kanssa Barcelonaan, perhe seurasi myöhemmin perässä. Sopeutuminen uuteen maahan ei ollut helppoa.
Helppoa ei ole ollut aina myöskään siviilielämässä. Vuonna 2016 Messi ja hänen isänsä tuomittiin veropetoksesta 21 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja yhteensä 3,7 miljoonan euron sakkoihin.
Luca Caioli on tunnettu italialainen urheilutoimittaja, joka on työskennellyt televisiossa mm. Italiassa, Britanniassa ja Ranskassa. Nykyään hän toimii SKY Italia -televisiokanavan sekä Il Corriere della Sera -lehden kirjeenvaihtajana Espanjassa. Caioli on kirjoittanut henkilökuvat mm. Neymarista, Mbappésta, Zidanesta ja Ronaldosta.
- Kustantaja / Valmistaja Minerva
- ISBN 9789524101578
- Tuotekoodi 9789524101578
- Alanimike Jalkapallon kuningas
- Kirjoittajat Luca Caioli
- Kääntäjät Tuomas Renvall; Juhani Nieminen
- Kannen suunnittelijat Justine Florio
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Elämäkerrat: urheilu; Jalkapallo (eurooppalainen)
- Ilmestymispäivä 28.05.2024
- Vuosi 2024
- Painos 1
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 377
- Avainsanat henkilöhistoria; jalkapallo; elämäkerrat; espanja; urheilijat; jalkapalloilijat; ammattiurheilu; huippu-urheilu; barcelona; argentiina; lionel messi
- Kirjastoluokka 99.1
- Kirjastoluokan kirjain T
- Alkuperäinen nimi Messi: The Inside Story of the Boy who Became a Legend
- Pituus (mm) 177
- Leveys (mm) 110
- Korkeus (mm) 24
- Paino (g) 202
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari; Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Minerva Kustannus, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.