Lumoava romaani mehiläisten katoamisesta, sukupolvien välisestä jännitteestä ja maailman tulevaisuudesta. Menneen, nykyisen ja tulevan yhteen nivova tarina kuvaa hätkähdyttävästi muuttuvaa maailmaa, jossa muuttumattomana säilyy vain toivo paremmasta huomisesta.
”Mehiläisten historia on monitahoinen teos. Lunden teksti kulkee kauniisti ja hänen herkkävireinen kuvailunsa herättää romaanin maailmat henkiin. Elävästi maalattujen henkilöiden arkeen on helppo uppoutua, joten heidän seurassaan viihtyisi mielellään pidempäänkin. Lunden romaani kertaa tunnollisesti hahmojen ilot ja surut, pienet onnistumiset ja jatkuvat vastoinkäymiset. Silti päällimmäiseksi tunteeksi jää lopulta kaiken voittava toivo.” Helsingin Sanomat”Kerronta on tiivistä, elokuvallista ja huikean visuaalista – Maja Lunde on kirjoittanut poikkeuksellisen hienon ja tärkeän romaanin, joka herättää lukijassa sekä iloa että surua.” VG”Joka päivä ei kohtaa esikoiskirjailijaa, joka uskaltaisi maalata suuren, eeppisen tarinan ajatuksia herättävästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Tämä romaani kiehtoo lukijoita kaukana Norjan ulkopuolella.” Aftenposten”Oma fyysinen reaktioni kirjan lukemiseen oli yllättävä. Vasemman käden sormea rupesi kivistämään, joskus viiltämällä. Tajusin hitaasti miksi. Mehiläinen oli pistänyt minua siihen, melkein kynnen alle, kulmaan missä kynsivalli alkaa. Siitä on aikaa yli 20 vuotta. (…) No, ihminen reagoi asian vaatimalla tavalla. Kirja teki minuun ilmeisesti vaikutuksen.” maailmankirjat.ma-pe.net
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789513196752
- Tuotekoodi 9789513196752
- Kirjoittajat Maja Lunde
- Kääntäjät Katriina Huttunen
- Sarja Ilmastokvartetti
- Sarjanumero 1
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Norja
- Thema-luokitus Dystopiat ja utopiat; Tieteiskirjallisuus / Scifi; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 01.01.2017
- Vuosi 2017
- Painos 14 (14. p)
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus SC
- Sivumäärä 431
- Avainsanat suomenkielinen kirjallisuus; katoaminen; tulevaisuus; ilmastonmuutokset; vaikutukset; mehiläishoito; mehiläiset; ekokatastrofit; tarhamehiläinen
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain T
- Uusintapainoksen pvm 19.06.2025
- Alkuperäinen nimi Bienes historie
- Pituus (mm) 178
- Leveys (mm) 110
- Korkeus (mm) 26
- Paino (g) 240
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari; Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.