Levon hetki nyt lyö on aitoa alamaailman kuvausta, Nordic noiria parhaimmillaan.
Ewert Grens ei ole koskaan toipunut vaimonsa Annin ja heidän syntymättömän tyttövauvansa menetyksestä. Mutta sitten hän kohtaa hautausmaalla naisen, jonka tarina tuntuu vielä pahemmalta: naisen nelivuotias tytär joutui vuosia sitten ryöstäjien käsiin ja katosi. Grens lähtee kauhakuormaajatyylillään selvittämään tapausta. Hän on vannonut Piet Hoffmannille, entiselle poliisin soluttautujalle ja nykyiselle ystävälleen, ettei koskaan enää vedä häntä mukaan tutkimuksiinsa. Mutta joskus tulee tilanne jossa mikään lupaus ei pidä.
Anders Roslund (s.1961) on ruotsalainen journalisti ja kirjailija, joka tuli tunnetuksi kirjoittajakaksikko Roslund & Hellströmin toisena osapuolena. Roslund on työskennellyt mm. kulttuuritoimittajana, julkaissut kymmenen kirjaa ja saanut lukuisia palkintoja, myös himoitun Lasiavaimen. Hänen ja työparinsa, entisen rikollisen Börge Hellströmin, Kolme sekuntia -trilogia oli kansainvälinen menestys: osuvaa yhteiskuntakritiikkiä ja uskottavaa rikollismaailman kuvausta. Roslund jatkoi trilogiaa itsenäisellä teoksella Sä kasvoit neito kaunoinen, ja seuraavaksi on vuorossa Levon hetki nyt lyö.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510488355
- Tuotekoodi 9789510488355
- Kirjoittajat Anders Roslund
- Kääntäjät Annamari Typpö
- Kannen suunnittelijat Nils Olsson
- Sarja Ewert Grens
- Sarjanumero 5
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Ruotsi
- Thema-luokitus Jännityskirjallisuus; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 07.12.2022
- Vuosi 2022
- Painos 1
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus JA
- Sivumäärä 480
- Avainsanat katoaminen; tytöt; rikosetsivät; selvittämättömät rikokset
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain T
- Alkuperäinen nimi Sovsågott
- Pituus (mm) 178
- Leveys (mm) 111
- Korkeus (mm) 31
- Paino (g) 250
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari; Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.