Nisha ja Sam sattuvat samalle salille, mutta muuta yhteistä naisilla ei ole. Kun syvällä keski-iän syövereissä tarpova Sam löytää salikassista mustien avokkaidensa sijasta punaiset Christian Louboutinit, korkkarit johdattavat hänet muutosten poluille. Ja kun Nisha tajuaa pahimman pelkonsa toteutuvan – hänen upporikas aviomiehensä hakee eroa – hän päättää pitää raivokkaasti kiinni luksuselämästään, vaikka sitten jonkun vieraan naisen halpahallivetimissä. Lainakengät ja vaihtuneet salikassit kietovat Nishan ja Samin kohtalot yhteen, ja he huomaavat tarvitsevansa toisiaan.
Mutta miksi kaikki himoitsevat näitä punaisia krokotiilinnahkakorkkareita?
”Näinä hankalina vuosina olen monien muiden tavoin kaivannut kepeitä tarinoita, kirjoja joihin voi uppoutua ja jotka saavat minut nauramaan. Sellaisen kirjan tahdoin nyt kirjoittaa. Lainakengissä on nykypäivän Desperately Seeking Susan; siinä esiintyy elämäänsä täysin kypsyneitä naisia, seksikkäitä pikaruokalakokkeja, hotellihierarkian pahnanpohjimmaisia sekä vessaharjan äärellä syntyviä odottamattomia ystävyssuhteita. Toivon että lukijani kokevat samanlaisen tunteiden kirjon kuin minä tarinaa kirjoittaessani.” – Jojo Moyes
Lainakengät-romaanista on tekeillä Tv-sarja-adaptaatio, jonka tuottaa amerikkalainen Kinetic Content.
- Kustantaja / Valmistaja Gummerus
- ISBN 9789512439478
- Tuotekoodi 9789512439478
- Kirjoittajat Jojo Moyes
- Kääntäjät Riina Vuokko
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Viihteellinen kaunokirjallisuus: chick lit / lad lit / romanttinen komedia; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 02.01.2024
- Vuosi 2024
- Painos 2
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus RO
- Sivumäärä 462
- Avainsanat ihmissuhteet; feelgood; naisten tarinat; sydäntälämmittävä
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain T
- Alkuperäinen nimi Someone Else’s Shoes
- Pituus (mm) 177
- Leveys (mm) 110
- Korkeus (mm) 28
- Paino (g) 242
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Gummerus Kustannus Oy, PL 1000 , Käenkuja 3 A, 3.krs, 00501, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.