Roy Grace rocktähden pakkomielteisen ihailijan jäljillä.
Amerikkalaisella elokuvatuottajalla, Larry Brookerilla, on käsissään elokuvaprojekti, joka voi lopultakin olla hänen suuri läpimurtonsa. Maailmankuululle rocktähdelle, Gaialle, päärooli elokuvassa lupaa hänen epätoivoisesti kaipaamaansa uskottavuutta näyttelijättärenä – ehkä jopa Oscar-palkinnon. Kuvauspaikaksi valitulle Brightonille suuri Hollywood-elokuva merkitsee valtavaa PR-nostetta, jonka arvoa ei voi rahassa mitata.
Rikosylikomisario Roy Gracelle elokuvaprojekti on vain toteutumistaan odottava katastrofi. Hänet on määrätty suojelemaan Gaiaa, joka on uhattu tappaa, mikäli hän ottaa elokuvaroolin vastaan. Ensimmäinen murhayritys tapahtuu jo ennen kuin tähti lähtee kotoaan kohti Englantia.
Brittijännityksen mestarin Peter Jamesin Roy Grace -dekkarisarjassa seurataan brightonilaispoliisin rikostutkimuksia ja hänen ajoittain traagisia tapahtumia sisältävää yksityiselämäänsä. Kuolema kulkee kulisseissa on vangitsevan sarjan kahdeksas, itsenäinen osa. Roy Grace -dekkareista tehdään Englannissa suosittua televisiosarjaa, jota esitetään myös Suomessa
Peter James on yksi maailman suosituimmista rikoskirjailijoista. Hän toimii läheisessä yhteistyössä Sussexin poliisin kanssa,
ja hänen kirjojaan on kiitetty siitä, että ne tarjoavat ainutlaatuisen autenttisen näköalan nykyaikaiseen poliisityöhön. James on palkittu yli 40 kirjallisuus- ja äänikirjapalkinnolla, ja hänen kirjojaan on käännetty peräti 38 kielelle ja myyty jo yli 30 miljoonaa kappaletta.
- Kustantaja / Valmistaja Minerva
- ISBN 9789524928854
- Tuotekoodi 9789524928854
- Kirjoittajat Peter James
- Kääntäjät Maikki Soro
- Kannen suunnittelijat Timo Numminen
- Sarja Roy Grace
- Sarjanumero 8
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Dekkarit; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 17.03.2014
- Vuosi 2014
- Tuoteryhmä E-kirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus JA
- Avainsanat jännityskirjallisuus; Iso-Britannia; vainoaminen; kaupungit; elokuvanäyttelijät; uhkailu; tähteys; ihailijat; poliisit; rikoskirjallisuus; murhayritykset; poliisikirjallisuus; 2010-luku; kilpailu; elokuva-ala; suojelu; pakkomielteet; Brighton; ihailu
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Not Dead Yet
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 2.0.1
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Minerva Kustannus, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.