Tässä kirjassa paneudutaan sellaisen opinnäytetyön kirjoittamiseen, jossa yhdistetään tiedonhankintaa ja tutkivaa kirjoittamista sekä teoriaa ja käytäntöä työelämää kehittävällä tavalla.
Kirjassa keskitytään kirjoittamisessa usein haastaviksi koettuihin kohtiin: lukemisen, kirjoittamisen ja ajattelun yhteyteen, tekstin eri versioiden tuottamiseen ja palautteen merkitykseen. Lisäksi esitellään tutkivan kirjoittamisen erityispiirteitä ja sitä tukevia työkaluja ja pureudutaan kehittämisen kohteen eli työelämäkumppanin osallistamiseen.
Kirja on tarkoitettu ensisijaisesti AMK-opiskelijoille, jotka tekevät toiminnallista, tutkimukselliseen kehittämiseen perustuvaa opinnäytetyötä. Se toimii myös oppaana opinnäytetyön ohjaajille.
FM Pipsa Kostamo työskentelee Laurea-ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina, FM Tiina Airaksinen Tampereen yliopiston kielikeskuksessa akateemisen kirjoittamisen yliopisto-opettajana ja VTT Hanna Vilkka yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä. Heillä on laaja kokemus ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöprosesseista sekä opinnäytetöiden ohjaamisesta ja opinnäytetyöhön liittyvien valmiuksien opettamisesta.
- Kustantaja / Valmistaja Art House
- ISBN 9789518849103
- Tuotekoodi 9789518849103
- Alanimike Opas toiminnalliseen opinnäytetyöhön
- Kirjoittajat Pipsa Kostamo; Tiina Airaksinen; Hanna Vilkka
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Kirjoittamis- ja toimittamisoppaat; Oppimateriaalit: opiskelutaidot
- Ilmestymispäivä 15.06.2022
- Vuosi 2022
- Painos 2 (2. p)
- Tuoteryhmä K-kirjat
- Tuotepääryhmä Oppikirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 207
- Avainsanat kirjoittaminen; ammattikorkeakoulut; tekstit; tieteellinen kirjoittaminen; opinnäytteet; tekstitaito; prosessikirjoittaminen; raportit
- Kirjastoluokka 38.3
- Kirjastoluokan kirjain K
- Uusintapainoksen pvm 31.10.2022
- Pituus (mm) 240
- Leveys (mm) 170
- Korkeus (mm) 11
- Paino (g) 360
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Art House Oy, Suvilahdenkatu 7, 00500, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.