Porttikiellon Venäjälle saaneen toimittajan Arja Paanasen tarkkanäköiset ja hauskat kertomukset näyttävät niin arjen kommellukset kuin paljastavat naapurimaan häikäilemättömän pelin.
Ilta-Sanomien palkitun toimittajan yli 30 vuoden kokemukset Neuvostoliitosta ja Venäjältä näyttävät valtavan maan koko kirjon Siperiasta Pietariin ja kansalaisten arjesta aina Kremlin ytimeen. Samalla hänen juttumatkansa ja kertomuksensa piirtävät tarkan kuvan siitä, kuinka Neuvostoliiton romahdusta seurannut vapautumisen huuma hiipui ja teräksinen valta alkoi kiristää otettaan kansalaisista.
Paananen joutui kamppailemaan epäilyjä ja syytöksiä vastaan kirjoittaessaan Kremlin hyytävästä pelistä ja Suomen sinisilmäisyydestä kauan ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Putinin Venäjä oli kasvava uhka, mutta totuutta ei haluttu myöntää.
Anu Kuistiala on MTV Uutisten entinen päätoimittaja ja Moskovan-kirjeenvaihtaja. Pitkän uran mediamaailmassa tehnyt Kuistiala toimii nykyisin tietokirjailijana ja puhujana.
Arja Paananen on palkittu Ilta-Sanomien erikoistoimittaja. Hän on välittänyt tietoa itänaapurimme tapahtumista jo yli 30 vuoden ajan; tutuksi ovat tulleet glasnostin ajan Neuvostoliitto, Jeltsinin Venäjä ja Putinin Venäjä. Paananen on valmistunut Jyväskylän yliopistosta venäjän kielen oppiaineesta.
- Kustantaja / Valmistaja Docendo
- ISBN 9789523828490
- Tuotekoodi 9789523828490
- Kirjoittajat Anu Kuistiala; Arja Paananen
- Kannen suunnittelijat Jarkko Lemetyinen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Elämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen
- Ilmestymispäivä 25.09.2024
- Vuosi 2024
- Painos 5 (5. p)
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 367
- Avainsanat kokemukset; kansainvälinen politiikka; henkilöhistoria; yhteiskuntakuvaus; poliittinen historia; toimittajat (media); ulkomaantoimittajat; suomi; yhteiskuntakehitys; kansainväliset suhteet; hallinto; poliittinen kulttuuri; vallankäyttö; kirjeenvaihtajat; poliittinen kehitys; venäläisyys; venäjä; autoritaarisuus; neuvostoliitto
- Kirjastoluokka 99.1
- Uusintapainoksen pvm 02.12.2024
- Pituus (mm) 222
- Leveys (mm) 143
- Korkeus (mm) 29
- Paino (g) 454
- Lyhyt koodi 1568691
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Ylivetokannet; Kannet laminoitu; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Docendo, Piippukatu 7 A 7, 40100, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.