Astu Bridgertonin taianomaiseen maailmaan ja tapaa kahdeksan sisarusta 1800-luvun alun Englannissa. Romanttisen pukudraaman huippusarja on tulossa myös Netflixiin syksyllä 2020.
Herttua Simon Basset on päättänyt välttää avioliiton kahleet hinnalla millä hyvänsä. Avuksi löytyy parhaan ystävän sisar Daphne Bridgerton – jos he esiintyisivät rakastavaisina, Simon saisi olla rauhassa ja Daphnea tavoittelisivat kaikki. Mutta tanssiaisten pyörteissä Daphnen alkaa olla vaikea muistaa, että koko romanssi on vain teeskentelyä. Pystyisikö Daphne muuttamaan herttua Simonin mielen?
Bridgertonin sisaruksista kertova kirjasarja on kahdeksanosainen. Tuleva Netflix-sarja on tuonut kirjailija Julia Quinnin ja Bridgertonin sisarussarjan kaikkien tietoisuuteen. Sarjan tuottaja on Shonda Rhimes, joka tunnetaan mm. Greyn anatomiasta.
Yhdysvaltalainen Julia Quinn (s. 1970) opiskeli taidehistoriaa Harvardissa ja päätti sen jälkeen ryhtyä lääkäriksi. Hän ehti kuitenkin saada kustannussopimuksen ennen opintojensa alkua. Quinnin romanttiset historialliset romaanit, joista tunnetuin on Bridgerton-sarja, ovat maailmanmenestyksiä. Bridgerton-kirjoihin perustuva tv-sarja on Netflixin historian katsotuimpia.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520433307
- Tuotekoodi 9789520433307
- Kirjoittajat Julia Quinn
- Kääntäjät Laura Liimatainen
- Sarja Bridgerton
- Sarjanumero 1
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Romantiikka: historiallinen; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 01.06.2021
- Vuosi 2021
- Painos 4
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus HI
- Sivumäärä 428
- Avainsanat salaisuudet; aviopuolisot; avioliitto; perheet; rakkaus; 1800-luku; seurapiirit; yläluokka; valinta; lontoo; sopimukset; herttuat; iso-britannia
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain T
- Uusintapainoksen pvm 01.07.2024
- Alkuperäinen nimi The Duke and I
- Pituus (mm) 176
- Leveys (mm) 110
- Korkeus (mm) 27
- Paino (g) 228
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari; Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.