Ainoa kotini on rohkea romaani naisen halusta nähdä itsensä kokonaisena.
”Tässä puhuu nainen, joka 50-vuotiaana uskalsi ensimmäistä kertaa veteen. Pinnan alle.”
Kun lapset lähtevät kotoa, päähenkilö haluaa sukeltaa syvälle menneisiin vuosiin. Hän haluaa ymmärtää, miten monta elämää hän on oikeastaan elänyt pysähtymättä miettimään, kenen silmin hän on itseään aina katsonut, keitä kaivannut rinnalle ja mitä vielä on edessä. Alkaa armoton matka lapsuudenkotiin, omaan perheeseen ja omaan kehoon. Kirjoittaminen antaa voimia ravistella elettyä elämää, ympärillä olevia ja omaa itseään.
Hanna Brotheruksen esikoisromaani luotaa naisen elämänvaiheita kaunistelematta ja samastuttavasti. Teos käsittelee lapsuutta ja äitiyttä, perhe- ja parisuhteita, sukupolvelta toiselle siirtyviä suruja ja ylitsevuotavaa rakkautta. Ja sitä kun rakkaus ei riitä ja kun ei riitä itselleen. Kaikenkattavaa on elämisen vimma ja keskeneräisyyden hyväksyminen..
Hanna Brotherus (s. 1968) on koreografi, ohjaaja ja tanssitaiteilija. Ainoa kotini on hänen esikoisromaaninsa.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510480816
- Tuotekoodi 9789510480816
- Kirjoittajat Hanna Brotherus
- Kannen suunnittelijat Satu Kontinen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus
- Ilmestymispäivä 01.03.2022
- Vuosi 2022
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 331
- Avainsanat naiset; elämänkaari; henkilöhistoria; ihmissuhteet; perheet; muistot; minäkuva; ruumiillisuus; syömishäiriöt; itsehavainnointi
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain T
- Uusintapainoksen pvm 18.08.2022
- Pituus (mm) 178
- Leveys (mm) 110
- Korkeus (mm) 26
- Paino (g) 180
- Lyhyt koodi 2228771
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%
Reviews
There are no reviews yet.